Meillä Proakatemiassa on tapana lukea paljon kirjoja kehittääksemme itseämme jatkuvasti. Aloittaessani bloggaamista kirjoitin jonkin verran lukemistani kirjoista ja nyt aion taas sulostuttaa blogiani kirjoista saamistani kolahduksilla. Luin Harry Beckwithin kirjan ”Selling The Invisible” ja ensimmäinen kolahdus oli se, kun Beckwith esitteli ajatuksen Walt Disneyn kanssa kilpailemisesta. Hän kirjoittaa, että jokaisella palvelulla ja tuotteella on oma standardinsa valmiiksi, jollei se ole jotain kokonaan uutta. Ihmiset pystyvät aina vertaamaan palvelua johonkin edelliseen kokemukseen, jonka kanssa kaikki kilpailevat. Jos minulla olisi esimerkiksi vaateliike niin kilpailen kuitenkin Walt Disneyn kanssa, koska heidän palvelunsa on rentoa, ystävällistä ja hauskaa, jonka ihmiset muistavat. Minun palvelun pitää olla sitä myös, jotta saavuttaisin tason ”erinomainen”. Tämä on myös yksi osa hyvää brändiä: yrityksen täytyy täyttää antamansa lupaus HYVÄSTÄ palvelusta. Muuten asiakkaat eivät usko brändiin ja silloin siitä tulee epäluotettava ja ennen kaikkea epäsuosittu. Yritys ei menesty.
Lupauksien hoitaminen liittyy myös ihmissuhteisiin ja Beckwithin mukaan brändin kanssa voi olla myös suhde. Niin ihmisten kuin brändien tekemien hyvin lupausten pitää täyttyä ja ennen kaikkea toistua, jonka pohjalle rakennetaan suhdetta. Suhde on saamista ja antamista. Jos koet jonkun ihmisen ottavan sinulta enemmän kuin antavan sinulle, tuskin kestät häntä kauan ja jätät leikin sikseen. Sama on brändien kanssa: asiakkaat eivät halua, että heiltä viedään pelkästään rahat vaan he haluavat niin sanotusti rahoilleen vastinetta ja sitä sen nimenomaan pitää olla. Ihmiset haluavat brändeiltä kokemuksia, hyviä kokemuksia, joita he hakevat myös muilta ihmisiltä. Jos ikävät kokemukset toistuvat jonkun tietyn ihmisen tai brändin kanssa niin eipä kukaan tuhlaa aikaansa siihen, että tuntee olonsa huonoksi.
Nainen käyskenteli kadulla ja huomasi Picasson tekevän luonnoksia kahvilan liepeillä. Nainen meni kysymään Picassolta voisiko tämä luonnostella myös hänet. Picasso vastasi myöntävästi ja työn valmistuessa nainen kysyi, mitä tämä oli taitelijalle velkaa. Picasso vastasi: “3000 frangia”. Nainen ihmetteli ääneen, että eihän työn tekemiseen mennyt kuin kolme minuuttia. Picasso oli eri mieltä ja vastasi “Ei, se vei minun koko elämäni”. - Harry Beckwith – Selling The Invisible
Yllä yksi parhaimmista kolahduksista, joita sain Selling The Invisible -kirjasta. Picasso myi enemmänkin omaa aikaansa kuin ne kolme minuuttia, jotka menivät luonnoksen tekemiseen. Samaa tekee myös muun muassa Ediste Oy: myy aikaa. Yritys on paketoinut sosiaalisen median osaamisensa sievään pakettiin nimeltä hunajapurkki.fi. Etsin heidän sivuiltaan faktoja ja löysinkin pari mielenkiintoista. Ensinnäkin h
unajapurkin sisältö on jotakuinkin sellaista, jonka olen itsekin oppinut ja sisäistänyt noin 7-8 kuukaudessa. Vielä 1-3 intensiivistä kuukautta siihen päälle niin voisin itsekin tuotteistaa oman hunajapurkin. Tosin, se toinen mielenkiintoinen purkin sisältö oli aika hykerryttävä: hinta. Jos Antti ei olisi kommentoinut hyvällä esimerkillä edelliseen blogitekstiini niin en olisi voinut kuvitellakaan myyväni “hunajapurkkiani” aloitushintaan 3500 euroa sekä kuukausiveloite 5700 euroa. Voi olla, että vikaa on hinnoittelutaidoissani ja en väitäkään osaavani kirjoittaa tekstejä yhtä hyvin kuin Jari Parantainen. Silti, jos lasketaan edellä mainittu puute pois hinnasta niin voisin mielestäni myydä purkkiani 3000 – 4000 euron kuukausihintaan.
Kuulostaako siltä, että ostaisit aika paljon ilmaa yrityksellesi? Kyllä minusta äkkiseltään kuulostaa mutta loppujen lopuksihan monesti ostetaan “ilmaa” eli aikaa. Monella yrityksellä ei ole aikaa opetella esimerkiksi uusia markkinointimenetelmiä, kuten tässä tapauksessa sosiaalista mediaa ja se halutaaan korvata paalulla.
Ei tällä blogitekstillä ole muuta tarkoitusta kuin pistää sinut ajattelemaan, että mitä oikeastaan ostat, kun hankit palvelutuotteen yrityksellesi. Minulla oli kesän 2009 lopulla perushyvät tietotekniset taidot ja hieman alle vuodessa opin jotain, jolla voisin ansaita suomalaista keskivertoa paremmat tulot vuodessa. 3000 – 4000 euroa kuukaudessa. Miltäs kuulostaisi tehdä tällaiset tulot noin vuoden työllä? Jep kysykää jo, että miksen sitten ole tehnyt tuotteistamista taidoilleni ja ennen kaikkea yrityksestäni, Poikkeamasta, löytyville taidoille. Ilman muuta aion mutta olen sen verran sosiaaliaddikti, että tarvitsen siihen kaverin tai parikin mukaan.
Mitä mieltä olet? Antaisitko yrityksesi Facebook-fanisivun admin-oikeudet jollekin yrityksen ulkopuoliselle? Malttaisiko mielesi antaa jonkun muun kirjoittaa puolestasi twiitit ja blogikirjoitukset yrityksestäsi? Tästä keskusteltiin kiivaasti viime perjantaina Demolan järjestämässä Café Combinatissa Tampereella. Paneelikeskustelussa kahta eri näkökulmaa edustivat Zenton Hanna Puro ja Sotku Oy:n Antti Vuento. Puro oli sitä mieltä, ettei sosiaalista mediaa voi ulkoistaa, koska yrityksen ydinviesti ei kulje tällöin ihmisille. Vuento oli toista mieltä ja niin tuntui olevan moni muukin yleisön joukossa. Niin kuin keskustelussa kävikin monesti ilmi sosiaalinen media on vain yksi markkinointityökalu muiden medioiden joukossa. Eikös someen (sosiaaliseen mediaan) pitäisi sitten päteä monet samat periaatteet kuin perinteisimpiinkin medioihin? Ennen kaikkea yrityksen ydinviestin kulkeutuminen kohderyhmälle vaikka kehykset viestiin tekisikin jokin toinen yritys. Samanlailla mainostoimistojen ja viestintätoimistojen pitää suoriutua esitteiden, flyereiden, mainoksien, mainosvideoiden ja kampanjoiden kanssa ja kuljettaa asiakasyrityksen fiilis heidän asiakkailleen. Miksei sama voisi tapahtua ulkoistamalla somen ammattilaisille? Kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen takia työtä tarvittaisiin paljon enemmän, jotta yhteisymmärrys viestin sisällöstä syntyisi ja ennen kaikkea yhteydenpidon kuuluisi olla jatkuvaa. Minusta panostuksen tekeminen olisi silti kannattavaa juuri siitä syystä, että kohderyhmällä olisi mahdollisuus vastata markkinointiin välittömästi. Miten ihmeessä yritys voi markkinoida itseään hyvin, jollei se tiedä, mistä kohderyhmän ihmiset pitävät ja mitä he haluavat?
“Crowdsourcing” eli ideoiden ja ajatuksien ammentaminen ihmisjoukoista on jotain sellaista, niin hienoa mitä jokaisen yrittäjän luulisi haluavan osakseen. Jotta ymmärrät heti, mistä puhun, niin annan esimerkin. Threadless on varmasti tunnetuimpia edellekävijöitä tällä “alalla”: he valmistavat t-paitansa mutta antavat ostajien suunnitella ne itse. Yritys säästää kustannuksissa, kun ei tarvitse erikseen palkata suunnittelijoita ja jopa markkinointikin hoituu lähes itsekseen. Kun ihmiset saavat mahdollisuuden tehdä jotain luovaa niin tottakai he kertovat siitä muillekin. Ihmisille tulee sellainen fiilis, että he ovat tekemässä jotain isompaa kuin suunnittelemassa yhtä tai useampaa paitaa ja ovat ylpeitä siitä. Threadless myös maksaa suosituimpien paitojen suunnittelijoille tietyn osuuden mutta ei lähellekää niin paljon kuin joutuisi “oikealle” designerille maksamaan. Kenkävalmistaja Converse on myös ymmärtänyt yhden ihmisen luonnollisista tarpeista; luovuuden toteuttaminen. He antavat ihmisten suunnitella ja tilata omat kenkänsä nettisivuillaan.
Mutta jep jep kyllähän näitä esimerkkejä löytyisi varmasti lisää maailmalta ja etenkin jenkeistä mutta onko Suomessa tapahtunut mitään tämän kaltaista? Jos ei ole niin minkähän alan yritys siinä onnistuu ensimmäisenä? Toki yrittäjänä haluaisin olla itse tekemässä tällaista saavutusta mutta odotan innolla ja seuraisin mieluusti, jos jokin toinenkin yritys onnistuisi hyödyntämään ihmismassoja näin taidokkaasti. Kuka haluaa lähteä innovoimaan tällaista konseptia? Olen mukana!
